Toimintakertomus 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö sr Tilikausi 1.1. – 31.12.2017 Perustehtävän toteuttaminen Säätiön perustehtävänä on Raija ja Ossi Tuuliaisen keskinäiseen testamenttiin perustuen tukea taloudellisesti eläinsuojelutyötä sekä metsäriistan ja kalakantojen hoitoa. Tuen piiriin kuuluu myös luonnonsuojelu yleisemmin ja ihmisten luontosuhteen kehittäminen, koska niillä on ratkaiseva merkitys perustehtävän tulosten syntymiselle ja säilymiselle. Säätiön vastuulla on myös Linnea Tuuliaisen testamenttiin perustuva sidottu rahasto, jonka perustehtävänä on myöntää avustuksia syrjäytyneiden tai sen vaarassa olevien ihmisten elämisen edellytysten parantamiseen. Vuosi 2017 oli säätiön 27. toimintavuosi. Säätiön hallitus kokoontui vuoden aikana kuuteen kokoukseen ja teki päätöksiä 98 avustushakemukseen. Avustuksia myönnettiin 78 hakemukseen yhteensä 449.082 euroa. Linnea Tuuliaisen rahaston osuus avustuksista oli 37.800 euroa. Tuuliaisen luontopalkintoa ei myönnetty. Säätiö osallistui Suomi 100 koululaisten luontotapahtumaan 5.000 eurolla. Osa avustuspäätöksistä tehtiin toimintavuoden jälkeen käynnistyviin taikka useita vuosia jatkuviin hankkeisiin. Näistä päätöksistä tuet kirjautuvat kuluiksi hankkeiden edistymiseen perustuvien vuosittaisten maksupäätösten mukaan. Tulosvaikutteisesti toimintavuoden kuluiksi kirjattiin avustuksia yhteensä 454.632 euroa, joista Linnea Tuuliaisen rahaston osuus oli 42.800 euroa. Talousarviossa oli varauduttu 400.000 euron avustuksiin.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=