Vuosikertomus 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö sr Tilikausi 1.1. – 31.12.2016 Perustehtävän toteuttaminen Säätiön perustehtävänä on tukea taloudellisesti eläinsuojelutyötä sekä metsäriistan ja kalakantojen hoitoa. Perustehtävän toteutumista edistää luonnonsuojelu yleisemmin ja ihmisten luontosuhteen kehittyminen. Säätiön hoitovastuulla on Linnea Tuuliaisen testamenttiin perustuva sidottu rahasto, jonka perustehtävänä on myöntää avustuksia syrjäytyneiden tai sen vaarassa olevien ihmisten elämisen edellytysten parantamiseen. Vuosi 2016 oli säätiön 26. toimintavuosi. Säätiön hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa ja teki yhteensä 84 avustuspäätöstä. Hakemusten määrä kasvoi edellisestä vuodesta 15 prosentilla ja niiden laatu oli hyvä, sillä hylättyjen osuus oli vain 8 prosenttia. Avustuksia myönnettiin yhteensä 544.152 euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 14 000 euroa. Linnea Tuuliaisen rahaston osuus avustuksista oli 50 000 euroa. Tuuliaisen luontopalkinto 10 000 euroa myönnettiin WWF Suomelle keväisestä norppalivestä, joka sai yli kaksi miljoonaa suomalaista seuraamaan saimaannorpan elämää. Osa avustuspäätöksistä tehtiin toimintavuoden jälkeen käynnistyviin taikka useita vuosia jatkuviin hankkeisiin. Niissä tuet kirjautuvat kuluiksi hankkeiden raportointiin

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=