Toimintakertomus 2018

Suurimman tuen kohteena olivat edelleen uhanalaiset eläimet saimaannorppa, järvilohi, jokihelmisimpukka, jokirapu, valkoselkätikka ja heinäkurppa. Riistanhoitoon myönnettiin avustuksia lähes hakemusten mukaan. Hyviä hankkeita riistanhoitoon kartoitettiin lisää. Säätiön toiseksi tärkein tehtävä on eläinten elinolojen parantaminen. Avustuksia myönnettiin vaelluskalojen kutupaikkojen kunnostukseen, Saimaan mikromuovien tutkimukseen ja vieraslajien kartoittamiseen sekä kalakantojen elvyttämiseen Puruvedellä, Kivijärvellä ja Jängynjärvellä. Ihmisten luontosuhteen parantamiseksi myönnettiin avustuksia yhteensä kymmenelle luontokirjalle ja -elokuvalle. Niissä painopisteenä oli Saimaan alueen luonto. Avustuksia saivat myös lasten luontokerhot sekä nuorten erä- ja riistakerhot. Niillä on säätiön toiminnassa erityisen tärkeä tehtävä. Linnea Tuuliaisen rahastosta myönnettiin suurimmat avustukset Pelastakaa Lapset ry:lle. Vuoden aikana maksetut suurimmat avustukset kohdistuivat Etelä-Karjalan nuorison päihdevalistustyöhön ja A-Killan luonto- ja harrastustoimintaan. Avustuspäätökset 2018 Säätiön hallitus teki seuraavat avustuspäätökset: 1. Matti Aalto ja työryhmä, luontotyyppien inventointi Saimaalla, 4.000 euroa. 2. Elinvoimainen Järvilohi ry, järvilohen perimän vahvistaminen, 15.000 euroa. 3. Matti Hakulinen, Vuoksi-Nevan sivujoki kirja, 3.000 euroa. 4. Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali ry, näytöstuki, 3.000 euroa. 5. Terhi Tuuva, löytöeläinten hoito, 800 euroa. 6. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Saimaan järvilohen kärkihanke, 30.000 euroa. 7. Arttu Kotisara, elokuva suomalaisesta luonnosta, 5.000 euroa. 8. Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry, vieraslajien tutkimus Saimaan vesistössä, 5.000 euroa.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=